Seuraavassa keskustelussa X-puolueen esittämät kannanotot
on kirjoitettu sinisellä ja libertaristien edustajien mielipiteet
oranssilla. Yksittäisten libertaristien nimiä tai heidän tarkempaa
sijoittumista aatteen kentässä ei ole mainittu, joten keskustelu
ei ole missään muodossa "virallista".

Keskustelut on käyty eräällä internetin keskustelupalstalla vuonna 2001
 
 
 
 

Mihin omistaminen perustuu?
 

Vapauden määrää voidaan mitata tutkimalla henkilöön 
kohdistuneiden väkivallan ja sen uhkausten määrää suhteessa hänelle 
jääneisiin vapaisiin valintoihin.
 

 Hienoa!  Juuri näin minäkin mittaan vapautta - ja päädyn aivan 
 erilaiseen poliittisen teoriaan kuin libertaristit.
 

Kerropa sitten, minkälaiseen teoriaan päädyt? On vaikea verrata, 
kuinka paljon olemme eri vesillä, jos et viitsi sanoa, minkälaiseen 
poliittiseen teoriaan päädyt ylläolevan lähtökohdan perusteella.
 

Poliittisen ajatteluni lähtökohta on se, että ihmisen vapautta voi 
rajoittaa vain jokin toinen ihminen. Jos tarkastellaan keskimääräisen 
ihmisen elämää, voidaan sen jokaiselta hetkeltä määritellä, 
toteuttaako ihminen sinä hetkenä vapauttaan ja toimiiko hän siis oman 
halunsa ja päätöksensä mukaisesti.  Jos hän toimii, hän on tuona 
hetkenä vapaa. Jos hän ei toimi, silloin on pakko olla olemassa joku 
toinen, joka on ottanut hänelle kuuluvan vapauden ja käyttää sitä nyt 
valtana häntä kohtaan ja päättää siitä, miten hän tuon nimenomaisen 
hetken käyttää. 

Jos esiemerkiksi olen päättänyt oikaista nurmikon poikki ja oikaisen 
myös, käytän vapautta, eikä kukaan muu juuri tuolla hetkellä käytä 
valtaa minua kohtaan.  Jos sen sijaan, juuri kun olen astumassa 
nurmikolle, nurmikon omistaja tarttuu minua niskasta kiinni ja käskee 
kiertämään jalkakäytävää pitkin, en käytäkään enää tuona hetkenä omaa 
vapauttani vaan olen menettänyt sen tuolle käskijälle, joka samalla 
hetkellä käyttää valtaa minua kohtaan pakkottaessaan minua tekemään 
jotain sellaista mitä en omasta aloitteestani ja tahdostani tekisi. 
Kun nurmikon kiertäminen on ohi, valtasuhde päättyy ja voin taas 
alkaa käyttää vapauttani jatkaakseni matkaani oman suunnitelmani ja 
tahtoni mukaisesti - kunnes väistämättä taas joskus ilmestyy joku, 
joka pakottaa minut luopumaan vapaudestani ja alistumaan hänen 
valtaansa. 

Aina kun menetän vapauttani tehdä jonkin asian oman tahtoni 
mukaisesti - on pakko olla olemassa joku, jolla on täsmälleen sama 
määrä valtaa kuin mikä minulta on vapautena poistunut. 

Libertaristisen teorian ja minun teoriani ero on siinä, että 
libertaristit eivät näe mitään riippuvuutta vallan ja vapauden välillä
puhumattakaan, että he myöntäisivät kyseessä olevan saman asian 
kääntöpuolet.  Minun teoriani johtaa juridis-poliittisen tasa-arvon 
vaatimukseen mahdollisimman suuren henkilökohtaisen vapauden 
tuottamiseksi kaikille. Libertaristien teoria taas voi johtaa vaikka 
miten mielettömään hirmuvaltaan, koska "väkivaltaorganisaation vallan 
määrällähän ei ole mitään yhteyttä alamaisten vapauden määrän kanssa".

Eri tahoilta saamastani palautteesta päätellen muutama ihminen 
Suomessa on jo alkanut tajuta tämän ratkaisevan yhteyden.  Olen 
vakuutunut, että "valaistuneiden" määrä lisääntyy.
 

Ongelma on, ettet näe, että kahden ihmisen vapaudet saattavat olla 
ristiriidassa. Jos oikaiset toisen ihmisen nurmikon poikki, jota 
hän vaivalla on kasvattanut, että se olisi virheetön, rikot hänen 
vapauttaan. Hän on ehkä käyttänyt paljona aikaa, rahaa ja vaivaa 
nurmikon kylvämiseen, lannoittamiseen ja leikkaamiseen, ja sitten 
joku piittamaton ihminen hänen oikeuksistaan välittämättä tallaa 
nurmikon poikki, kun ei jaksa kiertää sitä. Jos näitä oikaisijoita 
on monia, syntyy nurmikkoon ruma ura, ja nurmikon omistajan omaisuuden 
arvo on laskenut.
 

Ymmärrän tämän asian hyvin ja olen miettinytkin sitä paljon ja myös 
kirjoittanut asiasta. Omaisuus tuo ihmiselle poliittis-juridista 
valtaa. Nurmikon omistajalla on valtaa nurmikkonsa alueella määrätä 
muiden ihmisten kulkemisesta. Mitä enemmän ihmisellä on omaisuutta, 
sitä enemmän hänellä on omaisuuden mukana tulevaa poliittis-juridista 
valtaa. Vallan määrä tosin riippuu siitä, missä muodossa omaisuus on.
Sadantuhannen markan arvoisen nurmikon omistalla vaikuttaisi olevan 
enemmän polittis-juridista valtaa kuin samalla summalla Nokian 
osakkeita omistavalla (sillä osakkeethan ovat oikeastaan vain laina 
yhtiölle ja lainassa olevan rahan myötä myös rahaan liittyvä 
poliittis-juridinen valta on lainassa). 
 

Et ehkä tajua, että omaisuus kuuluu vapauden piiriin. Ehkä nurmikon 
omistaja on raatanut vuosia, ja siten vaihtanut osan vapaudestaan 
työnantajalleen, saadakseen riittävästi rahaa tontin ostamiseen.

Koska et ymmärrä että tallaamalla toisen nurmikkoa loukkaat hänen 
vapauttaan, eikä kyse ole siitä, että sinun vapauttasi 
rajoitettaisiin estämällä sinua astumasta nurmikolle, otetaan pari 
muuta esimerkkiä.
 

Totta kai minä ymmärrän, että tallaamalla toisen nurmikkoa loukkaan 
hänen vapauttaan. Kyse on vain siitä, että en näe tällä 
loukkaamisella mitään merkitystä todellisen tapahtuman kannalta. 
Tästä asiasta en voi näemmä koskaan päästä yksimielisyyteen aitojen 
libertaristien kanssa. Minä määrittelen myös tuon toisen vapauden 
loukkaamisen eli "väärän vapauden" vapaudeksi - tosin jokin muukin 
nimitys sille kelpaa, jos joku asiaa hyvin kuvaavan nimen esittää. 
Niinpä katson, että ihminen, joka salaa onnistuu hiippailemaan 
nurmikon poikki, nauttii sillä hetkellä vapaudesta (vaikkakin 
epäoikeutetusta). Tämä epäoikeutettu vapaus kuitenkin katoaa ja 
alistussuhde nurmikon omistajaan aktualisoítuu, kun nurmikon omistaja 
ilmaantuu paikalle ja puuttuu asiaan.

Suurin osa nykypäivän vallankäytöstä ja vapauden nauttimisesta on 
tasa-arvon näkökulmasta väärää vallankäyttöä tai vapaudesta 
nauttimista. En silti ala väittää, etteivät ne olisi vallankäyttöä ja 
vapaudesta nauttimista.
 

Se, etten saa perustaa teurastamoa sinun olohuoneesesi, rajoittaa 
 minun vapauttani, mutta se, että saisin, rajoittaisi sinun 
 vapauttasi. Miten eturistiriita ratkaistaan? Olohuone on sinun, 
joten sinä päätät sen käytöstä. Voit antaa minulle luvan perustaa sinne 
teurastamo, tai voit olla antamatta. Päätösvalta asiasta on sinun.
 

Aivan. Omaisuus tuo valtaa.
 

Sinun vapauttasi harjoittaa seksiä Linda Lampeniuksen kanssa 
rajoittaa se, jos Linda Lampenius kieltäytyy harjoittamasta seksiä 
kanssasi. Jos taas Linda Lampeniuksen on vastoin tahtoaan 
harjoitettava seksiä kanssasi koska sinä tai joku muu pakottaa 
hänet siihen, se rajoittaa hänen vapauttaan. Miten eturistiriita 
ratkaistaan? Linda Lampeniuksen vartalo kuuluu hänelle, joten hän 
päättää sen käytöstä, kuten sinä oman vartalosi käytöstä.

Jos siis haluat oikaista jonkun toisen nurmikon poikki, eikä hän 
halua sitä, ongelma ratkaistaan sen perusteella, kuka omistaa 
nurmikon.
 

En kiistä omistusoikeuden vaikutusta.  Omistusoikeus joihinkin 
asioihin ei tosin ole kiistaton.  Josssakin tietysssä esineessä ei 
ole luontaista tieteellisesti todettavaa ominaisuutta, josta 
voitaisiin päätellä, että esine kuuluu juuri tietylle henkilölle. 
Omistus on aina sopimusasia, ja sopimusten solmimisesta ja 
tulkinnasta on riidelty niin kauan kun sopimuksia on tehty. 
 

Palataan keskustelussa hieman taaksepäin...
 

Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ei voi olla olemassa nykytyyppisiä 
väkivaltakoneistoja.
 

Ei ehkä nykyisessä laajuudessa, mutta sellainen on kuitenkin 
oltava. 

Kysymys on nimittäin siitä, että jokaisessa yhteiskunnassa on aina 
yksilöitä, jotka eivät kunnioita toisten oikeuksia, vaan pyrkivät 
esim. tallaamaan näiden omistamaa nurmikkoa. Kaikilla ei ole 
voimavaroja estää toisia loukkaamasta oikeuksiaan, joten heidän on 
saatava suojelusta muualta. Ongelma syntyy myös, että jos tiedät, 
ettei yksinäisellä vanhalla, mutta rikkaalla leskellä ole ketään, 
joka kostaisi hänen kuolemansa, voit tappaa hänet ja ottaa rahat 
ilman pelkoa rangaistuksesta. Anarkokapitalisti sanoisi, että he 
voivat ostaa suojelusta henkivartijoilta, mutta kaikilla ei ole 
ehkä varaa tähän. Voit ostaa suojelusta myös yksityisiltä 
vartiointiliikkeiltä, mikä tulee ehkä hiukan halvemmaksi, kun 
jokainen asiakas joutuu maksaamaan vain osan kustannuksista, kuten 
vakuutuksissa. Mutta kaikilla ei ehkä ole varaa tähänkään 
ratkaisuun. Mitä teet, jos olet köyhä mutta kaunis nuori nainen, ja sinut 
aiotaan raiskata? Jos sinulla ei ole varaa palkata henkivartija tai maksaa 
vartiointiliikeelle, niin parasta vain levittää jalkasi ja toivoa, 
että se olisi nopeasti ohi. Siksi minarkistit näkevät, että ihmiset 
ovat koonneet voimavaransa vapautensa suojelemiseksi ja perustaneet 
minimivaltion. Tätä voitaisiin myös ajatella eräänlaisena 
vartiointiliikkeenä, mutta sen tarkoitus on suojella kaikkien 
vapautta riippumatta siitä, onko näillä varaa ostaa 
suojelupalveluja. Selvyyden vuoksi minarkisti ei siis suinkaan kannata 
sosiaalista tulonjakoa, mutta näkee, että kaikkien vapausoikeuksia on 
suojeltava siitä riippumatta, onko heillä varaa siihen vai ei.
 

Hyväksyn väkivaltajärjestelmän, mutta kuten jo totesin, en 
nykytyyppistä. 
 

Tässä välissä X-puolueen edustaja selostaa järjestönsä sivuilla 
olevaa vanhaa kirjoitelmaa "Valta ja Vapaus", jossa 
väkivaltajärjestelmästä käytettiin "nyt lapselliselta kuulostavaa 
nimitystä kansanpuolustajat". Hän epäilee, että kirjoitelma 
saattaa joiltakin osin muistuttaa nykypäivän libertaristisia 
ajatelmia. Hän antaa lukijoille kirjoitelman www-osoitteen.
 

Ehkä kuvittelet, ettei ihanneyhteiskunnassasi kukaan rikkoisi 
toisten oikeuksia vastaan, mutta silloin olet vain epärealistinen, 
haihatteleva hörhö.
 

Hörhö voin olla, mutta en noin hörhö.  Poliittinen ajatteluni on aina 
lähtenyt siitä, että ihminen on luonteeltaan mikä on, ja järjestelmät 
on rakennettava tämä huomioon ottaen.  Kommunistien ja anarkistien 
kuvittelemaan ihmisen muutumiseen "paremmaksi" en usko. 
Valtataistelua on käyty aina sitä tullaan käymään aina.
 
 

Sinun mielestäsi siis sinulla on oltava oikeus hiippailla jonkun 
toisen nurmikon poikki? Eikö omistusoikeutta tarvitse mielestäsi 
kunnioittaa? Tai eikö omistusoikeutta mielestäsi pitäisi olla?
 

Kaasukammioissa kuolevien juutalaisten kannalta oli varsin 
yhdentekevää, oliko natseilla "oikeus" tappaa heitä vai oliko 
tappaminen oikeudetonta murhaamista.  Oikeus lähtee pistoolien 
piipuista, ja niillä jotka katsovat noiden piippujen ampujan puolelta 
on juuri sillä hetkellä oikeus.  Todennäköisesti oikeus myöhemin 
kumotaan, mutta ei aina.  Vallankaappausta tekevät sotilaat ovat 
vailla virallista oikeutta olevia rikollisia siihen hetkeen saakka, 
jolloin valta on vaihtunut.  Sen jälkeen heistä tulee sankareita ja 
kunnioitettuja vapaustaistelijoita. 

Mitä tulee tuohon nurmikkotapaukseen, en tietenkään vaadi, että 
minulla pitäisi olla oikeus tallata joidenkin muiden nurmikkoja sen 
enempää kuin muillakaan tulisi olla oikeutta tallata minun 
nurmikkojani (tästä aiheesta saisin aikaan pitkän jutun aivan 
tosielämästä mutta olkoonhan nyt).  Mutta kuten edellä jo totesin, 
teoreettinen ja hienosti määritelty "oikeus" on yhdentekevää - 
tosiasiallinen tilanne tapahtumahetkellä ratkaisee kenellä on oikeus 
ja kenellä ei.
 

Vain se "teoreettinen ja hienosti määritelty" oikeus on oikeutta, 
muu on vääryyttä. 
 

Tästä en ole eri mieltä. Elämä maapallolla vain perustuu hyvin 
pitkälti vääryyteen ja siihen, että vahvempi osapuoli saa määritellä 
"oikeudet". USA-vetoisilla Nato-joukoilla esimerkisi oli mielestään 
oikeus ampua ohjuksia Balkanilla. Ohjusten kohteeksi joutuneilla 
Kiinan suurlähetystön työntekijöillä tai ohjusiskussa kuolleilla 
linja-auton matkustajilla tai TV-yhtiön työntekijöillä ehkä olisi 
ollut hieman erilainen käsitys tästä oikeudesta. Tässä vain yksi 
pikaisesti mieleen tuleva esimerkki. 
 

Väkivalta muuten kuin itsensä tai jonkun muun puolustamiseksi ei ole 
koskaan oikeutettua, mutta sitä tapahtuu yhtä kaikki. Mutta ei pidä 
sekoittaa käsitteitä. Vaikka jollakulla on mahdollisuus rikkoa 
toisten oikeuksia, se ei tarkoita, että hänellä olisi oikeus siihen.
 

En ole asiasta eri mieltä. 
 

Jos käytän omaisuuttani niin, että naapurini omaisuus vahingoittuu 
tai sen arvo laskee, olen itse asiassa rikkonut hänen 
omistusoikeuttaan vastaan. Minulla ei ole oikeutta esim. räjäyttää 
omistamaani kerrostaloasuntoa taivaan tuuliin, jos on mahdollista, 
että muiden omistamat, samassa talossa sijaitsevat asunnot 
vahingoittuvat, kuten todennäköisesti tapahtuisi,
 

Esimerkkisi oli hieman liian ilmeinen eikä sitä paitsi paras 
mahdollinen.  Kerrostaloasuntojahan ei nimittäin oikeasti omisteta 
vaan asunnon "omistaja" omistaa ainoastaan tietysn määrän taloyhtiön 
osakkeita, jotka oikeuttavat tietyn asunnon hallintaan. 

Maanomistuskysymyksissä asetelma on paljon hienosyisempi. Entäpä jos 
rakennat täysin laillisesti supermarketin omistamallesi tontille, ja 
sen seurauksena naapurustossa olevien omakotitalojen viihtyisyys 
vähenee ja niiden myyntiarvo alenee?  Tai kun myyt omistamasi 
luonnonkauniin saaren rannat muutamille varakkaille mökinrakentajille 
ja poistat samalla paikallisten väestön ikimuistoisen mahdollisuuden 
käyttää saarta retki- ja virkistysaslueena?  Tai kun hakkaat metsäsi 
autioksi ja pilaat siten kauniin luonnomaiseman, jonka inspiroimana 
jo Aleksis Kivi tai Juhani Aho aikoinaan kirjoittivat romaanejaan. 
Kaikille ihmisille näkyvän ympäristön muuttaminen ei ole pelkkä 
yksityisasia, vaikka maanomistajalla olisikin täysi oikeus tehdä 
maallaan mitä hän haluaa.
 

"Ikimuistoinen mahdollisuus" ei tarkoita, että heillä olisi koskaan 
ollutkaan oikeutta käyttää saarta retki- ja virkistysalueena, jos 
se on ollut yksityisomistuksessa. Jos asiasta taas on tehty 
sopimus, sopimuksen rikkoja voidaan haastaa oikeuteen. 
 

Silloin kun jonkin maa-alueen omistus on ensimmäisen kerran 
määritelty, aluetta siihen saakka aina ihmiskunnan alkuhetkistä asti 
käyttäneille ns. tavallisille ihmisille ei välttämättä ole edes 
kerrottu maan saaneen "omistajan".  Tämä pätee yhtä hyvin 
intiaaneihin ja muihin alkuperäiskansoihin kuin aivan tavallisiin 
suomalaisiin maalaisiinkin.  Nämä ihmiset eivät siis ole tienneet 
menettäneensä "oikeuden" maan käyttämiseen - joka oikeus siis, mikäli <
kirjoitustasi oikein tulkitsen, menetetään maan siirtyessä yhteisestä 
käytöstä yksityiseen omistukseen. 

Suomessa on edelleenkin esimerkiksi seurakuntien omistamia maita, 
jotka eivät ole koskaan olleet kenenkään kansalaisen 
yksityisomistuksessa.  Tälläiseen julkisen yhteisön omistamaan maan 
virkistyskäyttöön on paikallisilla asukkailla ollut mainitsemani 
"ikimuistoinen mahdollisuus".  Kun seurakunnan rahanahne 
taloudenhoitaja kasinotalouden sokaisemana myy tämän maan muutamalle 
rikkaalle mökinrakentajalle, kunnan asukkaat saavat etsiä uudet 
mustikka- ja sienestyspaikat. 

Englantilaistyyppinen maaseutu, jossa saa hauliryöpyn niskaansa kun 
poikkeaa muutaman metrin maantieltä yksityiselle maalle, on ankea 
paikka suomalaisiin jokamiehenoikeuksiin tottuneelle

Totta kai tunnustan ja hyväksyn omistusoikeuden.  Se ei vain ole niin 
kiistaton ja itsestäänselvä asia kuin minä jotkut sen haluavat nähdä. 
Esimerkiksi maan omistaja vaikuttaa myös muihin sillä, mitä hän 
maallaan tekee. Jos rakennan kaatopaikan tontilleni, käytän omistajan 
"oikeuttani" mutta aiheutan samalla haittaa naapurilleni. 
Rajoittamatonta omistusoikeutta siis tuskin voi olla olemassa.
 

Miten sinun mielestäsi omistusoikeus syntyy?  Selkeimmät 
libertaarista näkemystä edustavat teoriat löytyvät Lockelta ja Nozickilta. 
Pääpiirteissään libertaarisen periaatteen mukaan omaisuutta voi 
hankkia valtaamalla, jos se ei ennestään ole jonkun muun 
omistuksessa,  tai vapaaehtoisin sopimuksin, vaihdolla, kaupalla tai lahjana. 
Tietenkin jokainen omistaa oman ruumiinsa, joten myymällä omaa 
työtään voi ostaa muuta omaisuutta.
 

Omistusoikeus tai yleensäkään talouskysymykset ovat asioita, joihin 
en ole paljon uhrannut poliittista kiinnostustani. 
"Yksityiselämässäni" sen sijaan olen joutunut omistuskysymysten 
kanssa tekemisiin äärimmäisen kurjalla ja julmalla tavalla - joten 
kyllä tiedän mitä on omistaa ja mitä on menettää. Näiden kokemusten 
valossa olenkin tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, etteivät 
omistuskysymykset ole niin helppoja asioita kuin monesti luullaan. 

Käytännön kysymys:  Kuka filosofisessa mielessä oikeastaan omistaa 
talon tai maan tai tehtaan.  Se, jonka nimissä talo tai maa tai 
tehdas juridisesti on vai se, jolle omistaja on velkaa enemmän kuin 
koko hänen omaisuutensa arvo on?
 

Omistusoikeuden toteutuminen riippuu useimmissa
tapauksissa siitä kellä on mahdollisuus käyttää
suurinta voimaa pakottamaan muut noudattamaan omaa
tahtoaan tai oikeuskäsitystään. Tämän kohtuullisen
itsestäänselvän seikan tunnustavat libertanistitkin.

Sekoitat kuitenkin täysin tekojen moraalisen
oikeutuksen siihen kellä on eniten voimaa pakottaa
muut noudattamaan omia lakejaan. 
 

Moraali on vain joukko kauniita sanoja rumien tekojen maailmassa. 
Kun maailman rikkaimman maan pommit tappavat "vahingossa" 
maailman köyhimmän maan lapsia, mikä mahtaa olla "moraalinen" 
näkemys asiasta?  Painavatko vaa´assa enemmän pommitajan 
kauniit sanat hyvän puolesta taistelemisesta vai amputoitavan 
lapsen tuskanhuudot?
 

Hyvä -- olet siis moraalisen relativismin kannattaja
ja väität että minkä tahansa  moraalisten näkemysten
ikeutuksen voi kiistää osoittamalla niiden mahdolliset 
alhaiset motiivit. 
 

En ole juuri pohtinut erilaisten moraalisten näkemysten 
"oikeutuksia", koska katson, että mitään absoluuttisia oikeutuksia ei 
ole olemassakaan.  Jos niitä olisi, pitäisi olla jokin ihmiskunnan 
yläpuolella oleva universaali taho, jonka olemassaolon kaikki 
myöntäisivät, ja jonka tuomiot asioiden tai näkemysten 
"oikeutuksesta" kaikki hyväksyisivät. 
 

Vaikka ensimmäinenkään vapausoikeus ei koskaan
toteutuisi missään --- et voi tällä perusteella
kiistää vapausoikeuksien moraalista oikeutusta 
-- jollet sitten väitä että vahvemman oikeudesta
voidaan johtaa se mikä on moraalisesti oikein tai
väärin.  Oletko todella vahvemman oikuden kannattaja? 
 

En.  En vain usko, että on olemassa muunlaista oikeutta.  Mielestäni 
oikeus on hallitsevan luokan luoma menettylytapa, jonka avulla 
vahvempi voi alistaa heikompiaan muun yhteisön sietämillä tavoilla. 
Oikeus on siis valekaapu, jolla ihmisten keskuudessa luonnostaan 
vallitseva ja kautta aikojen vallinnut alistaminen ja riisto 
peitetään, jotta se näyttäisi hyväksyttävämmältä.

Jos asiat - niin yksittäisten ihmisten kuin maidenkin väliset - 
ratkaistaisiin jollakin muulla menetelmällä kuin vahvemman 
oikeudella, mikähän se menetelmä olisi?
 

Ongelma ei ole väkivallan käyttö erilaisten
moraalisten tavoitteiden toimeenmanossa 
vaan siitä ovatko ne moraaliset tavoitteet joita
toimeenpannaan väkivalloin oikeutettuja vai eivät,,,,

Jos!! ne ovat oikeutettuja niin silloin "vahvemman
oikeus" ei ole aina pelkkää vahvemman oikeutta.
 

Olisi hirveän mielenkiintoista tietää, mikä on se "oikeutus", josta 
kirjoitat.  Miten määritellään, mikä on oikeutettua ja mikä ei ole? 
Minusta tällaisen absoluuttisen totuuden määritteleminen on 
mahdottomuus, sillä se mikä on oikeutettua sinun mielestäsi ei ehkä 
ole oikeutettua jonkun toisen mielestä.  Koska ei ole olemassa 
maailmanlaajuista yksimielisyyttä "oikeutuksista", käy väistämättä 
niin, että mikä oikeutus ikinä valikoituukaan vallitsevaksi 
oikeutukseksi, se valikoituu niiden ihmisten eduksi, jotka tuon 
oikeutuksen hyväksyvät ja niiden kustannuksella, jotka eivät sitä 
oikeutusta hyväksy. 

Koska elämässä vallitsee yleisesti "vahvempi voittaa - heikompi 
alistuu -periaate", tästä seuraa oikeuksien kyseessä ollen se, että 
vallitsevaksi oikeudeksi tulee vahvemman oikeus.  Moraalisista 
oikeutuksista puhuminen on siis sinä mielessä turhaa, että on 
olemassa vain yksi mahdollisuuus siihen, miten "oikeutus" voi 
toteutua.

Itse kannatan tasa-arvosta johdettua universaalia moraalia, mutta 
sekin on asia, joka edellyttäisi yhteistä hyväksyntää.  Uskoisin 
kuitenkin, että ihmisten olisi helpompi hyväksyä tasa-arvo ja 
yhdenvertaisuus moraalin perustaksi kuin eriarvoisuus ja tyrannia. 
Tähänastinen historia ei tosin tue tätä uskomustani.  Mutta ainahan 
saa haaveilla.
 

Toinen huomautukseni koskee valintaa erilaisten
moraalisten hyvien välillä. Saan sen kuvan että et
hyväksy mitään moraalisia kompromisseja kuten
siviilien kuolemista sodissa -- mutta et kuitenkaan
esitä etkä aiokkaan esittää?? mikä olisi moraalisesti
siedettävin vaihtoehto.
 

Moraalisesti siedettävin vaihtoehto on tarkastella ihmisiä yksilöinä 
ja heidän tekojaan yksilöiden tekeminä tekoina.  En tunnusta lainkaan 
mitään kansan tai maan tai valtion käsitettä vaan katson, että kaikki 
ihmiset maailmassa ovat vain yksilöitä - eivät siis suomalaisia, 
ruotsalaisia tai amerikkalaisia.  Kun joku poliittinen johtaja 
esittää puheessaan, että Suomi tai suomalaiset haluavat sitä tai 
tätä, hän puhukoon vain omasta puolestaan. Ainakaan minä en ole 
koskaan allekirjoittanut sopimusta, jossa liittyisin johonkin Suomi-
nimiseen sakkiin ja saisin samalla "suomalaisuuden" statuksen ja 
antaisin lisäksi joidenkin johtajien esiintyä puolestani. 

Koska en siis ole allekirjoittanut edellä mainittua sopimusta, 
kokisin aika inhottavana sen, jos joku jostakin päin maailmaa 
lähettäisi ohjuksia tuhoamaan taloni ja tappamaan perheeni pelkästään 
sillä perusteella, että kuulun tuohon edellä mainittuun "Suomi -
ryhmään". 

Aivan samalla tavalla kuin kokisin tuollaisen pommittamisen vääräksi, 
koen vääräksi sivullisten siviilien pommittamisen missä tahansa 
maailmassa.

Rikolliset ihmisyksilöt tulee saattaa henkilökohtaisesti vastuuseen 
teoistaan jollakin sellaisella menettelyllä, jolla ei aiheuteta 
vahinkoa sellaisille ihmisyksilöille, joilla ei ole mitään tekemistä 
rikosten kanssa.  Jos vastuuseen saattaminen ei ole mahdollista, 
rikollisia vastaan on toimittava epäsuorasti ja diplomatian keinoin 
tai äärimmäisessä tapauksessa heidät on jätettävä kokonaan vastuuseen 
panematta. 

Ilmeisesti moraaliltani jollakin tavalla "häiriintyneenä" ja 
poikkeavana henkilönä näen tietyt moraaliset arvot ehdottomina - kun 
taas suurin osa ihmiskunnasta näkee ne suhteellisina. Jokin sisäinen 
"jarru" estää minua hyväksymästä tiettyjä tekoja, vaikka ne 
tehtäisiin kuinka jalojen periaatteiden puolesta tahansa.  En 
esimerkiksi hyväksy lasten tappamista tai haavoittamista - en 
ainakaan niin kevein perustein kuin lapsia maailmassa tapetaan. 
Lasten tappaminen voi olla "oikeutettua" korkeintaan joissakin 
äärimmäisissä - lähinnä teoreettisissa - tilanteissa, jollainen voisi 
olla esimerkiksi tapaus, jossa tuhottaisiin ydinpommilla lastattu 
lentokone, jossa olisi lapsia kyydissä, ja joka olisi matkalla 
pommittamaan suurkaupunkia. Tällöin muutama ihminen uhrattaisiin, 
jotta miljoonia säästyisi. 

Voisin kuvitella, että sellaiset väkivallattomat henkilöt, kuten 
Jeesus tai Gandhi, eivät olisi hyväksyneet siviilien 
joukkoteurastuksia pommeilla ja ohjuksilla.

Mielestäni voidaan erottaa muutamia erilaisia moraalinäkemyksiä 
ulottuvuuksilla hyvä-paha ja laki-laittomuus.  Seuraavassa muutamia 
näillä ulottuvuuksilla märiteltyjä ihmistyyppejä: 
 

1. hyvä+laillinen: 

Tällainen "pappi"-tyyppinen henkilö yrittää elää korkean 
moraalisesti. Hänen moraalisena perusohjeenaan on välttää tuottamasta 
lähimmäisilleen kärsimystä. Jos hän kuitenkin päättää kostaa jonkin 
kokemansa vääryyden, hän yrittää tehdä sen laillisesti, sillä hän 
noudattaa tinkimättä lakeja. Tilanteet, joissa lähimmäisen auttaminen 
merkitsisi lakien rikkomista (esim. laittomia pakolaisia piilotteleva 
kirkonmies) tai tilanteet, joissa lain noudattaminen aiheuttaisi 
lähimmäisten vahingoittamista (esim. osallistuminen sotaan), 
aiheuttavat hänelle sisäisiä ristiriitoja, ja hän pyrkii välttämään 
niitä. Hän ratkaisee tällaiset asiat tapauskohtaisesti.
 

2. hyvä+laiton

Toisinajattelija, tyyppiä "Otso Kivekäs". Pasifisti. Ei hyväksy 
väkivaltaa edes hyvän asian nimissä. Ei halua tuottaa teoillaan 
kärsimystä muille.  Jos kuitenkin ajautuu koston tielle, ei välitä, 
tapahtuuko kosto laittomasti vai laillisesti - ainoastaan 
rangaistuksen pelko hillitsee.  Arvostaa oikeina pitämiään moraalisia 
arvoja.  Väheksyy virallista systeemiä ja kapinoi väärinä pitämiään 
lakeja vastaan. Harrastaa kansalaistottelemattomuutta. Rikkoo lakeja 
silloin, kun pitää tällaista toimintaa oikeana. Pitää itseään 
moraalisesti muita ylempänä. Ei käytä toisen heikkoutta hyväkseen. 
Taipuvainen äärimmäisyysajatteluun. 
 

3. paha+laillinen

Henkilö, jolle ainoa moraali on laki. Johtajatyyppi. Sadistinen 
"pikkuhitler" tai nurkkia valtaileva häikäilemätön liikemies, jonka 
periaate on: "syö tai tule syödyksi".  Valtiollisten lakien lisäksi 
noudattaa viidakon lakeja; ajaa köyhät kodeistaan, jos vain voi sen 
tehdä ja hyötyy siitä. Pyrkii valtaan - joko taloudelliseen tai 
poliittiseen. Taipumusta poliisiksi. Nöyristelee vallanpitäjiä, 
vaikka sisimmässään inhoaa heitä. Ilmiantaja- ja kavaltajatyyppi, 
jolle ihmissuhteet ovat vain hyötysuhteita. Vaihtaa puolta, jos siitä 
on etua. Hymyilee edesssäpäin mutta lyö puukolla selkään. 
 

4. paha+laiton

"Rehellinen" rikollistyyppi. Sallii itsensä tekevän muille pahaa, 
eikä välitä vaikka laki sen kieltäisi. Ainoa moraalinen pelko on 
kiinnijäämisen pelko. Heikko luonne. Voi kuitenkin kunnioittaa 
joitakin periaatteita ja voi arvostaa aitoja ystävyyssuhteita. Voi 
olla perusluonteeltaan jopa hyvä ihminen, joka vain ei pysty elämään 
korkeamman moraalin mukaan. Voi toisaalta olla myös kammottava 
mafiapomo, josta on vaikea löytää hyvää.
 

Nuo ryhmät on varsin pikaisesti mietitty, ja tarkempi asiaan 
perehtyminen voisi vielä tarkentaa luokitusta. Ihmisessä voi sitä 
paitsi olla piirteitä useista luokista, eikä ole helppo sanoa, mikä 
piirre on hallitseva. 

Seuraavaksi libertaristi palaa X-puolueen edustajan aiempaan
lausuntoon, jossa hän ilmoittaa hyväksyvänsä väkivaltajärjestelmän
mutta ei millaista tahansa väkivaltajärjestelmää.
 

Hyväksyn väkivaltajärjestelmän, 
 

AAHHAH!

En suoraan sanottuna jaksa nyt lukea kaikkea. Voisitko referoida?
 

Libertaristi viittaa X-puolueen edustajan antamaan www-osoitteeseen.
 

Miten väkivaltakooneistosi eroaisi nykyisestä?
 

X-puolueen edustaja lainaa pätkän tekstiä Valta ja Vapaus 
-referaatista ja kehottaa hyppäämään suoraan tekstin 
loppuun, jossa on tiivistetysti oleellinen. Hän muistuttaa, 
että tekstissä esitetyt ideat ovat vanhoja eivätkä 
enää sellaisenaan edusta X-puolueen edustajan ajattelua.
Seuraavassa mainittu tekstin loppuosa:

Seuraavaksi Mäki ryhtyy käsittelemään hyvin 
oleellista seikkaa, eli sitä, miten nykyinen poliisitoimi on 
hoidettu tasajaon yhteiskunnassa. Ensiksi Mäki kehottaa 
unohtamaan sanan "poliisi", koska sillä on liikaa 
huonoa painolastia. Tulevan yhteiskunnan poliisit eivät 
suojele pientä vallan anastanutta herraklikkiä vaan 
täsmälleen päinvastoin he suojelevat kansaa 
tällaisia valtaa janoavia klikkejä eli rikollisia vastaan. 
Tulevaisuuden poliisia Mäki kutsuukin siis 
"kansanpuolustajaksi", koska sen nimen hän 
parhaiten katsoo kuvaavan uuden poliisin tehtäviä.

Yksi oleellisimpia kansanpuolustamisen periaatteita 
on, että toiminta ei saa olla vain jonkin tietyn pienen 
etuoikeutetun ryhmän yksinoikeus. Kaikilla on tietyn 
koulutusvaiheen läpikäytyään oltava yhtäläinen oikeus 
kansanpuolustajana olemiseen, kukin tietysti vuorollaan.
Osallistumispakkoa ei tietenkään ole. Rikoksentekijät 
eli vallan anastamiseen pyrkijät luonnollisesti sulkevat 
itsensä varsin pitkäksi aikaa toiminnan ulkopuolelle. Jotta 
kansanpuolustamisen jatkuvuus säilyy ja ammattitaito 
pysyy korkeana, on kansanpuolustajien apuna 
vakituisessa virassa olevia rikostutkijoita. Heillä ei 
kuitenkaan ole kansanpuolustajan oikeuksia 
paitsi silloin kun he toimivat omalla vuorollaan 
myös kansanpuolustajina. Rikollisten on siis turha 
odottaa mitään olojen helpottumista tasajaon 
yhteiskunnan toteuduttua. Rikostutkinnan taso ei 
alene.
 

Ja vielä erillinen kappale tekstiä Mäki-lainauksen alusta:
 

Alkuperiaatteissa paha nähdään toiminnaksi, 
joka aiheuttaa kohteelleen kärsimystä ja mielipahaa. 
Hyväksi puolestaan katsotaan sellainen 
käyttäytyminen, joka aiheuttaa kohteelleen 
tyytyväisyyttä ja mielihyvää.
 

Ongelma on siinä, että vaikka kaikki sanoisivat kannattavansa hyvää 
ja vastustavansa pahaa, on näiden määritelmissä eroja. Monet 
aatteet, jotka katsovat edustavansa hyvää, sietävät pientä pahaa jos 
uskovat siten edesauttavansa suurempaa hyvää, esim yksilö voidaan 
uhrata jonkin "suuremman" hyvän nimissä. Ongelmia syntyy, että 
hyvyyden suuruuden mittaaminen on subjekttivista. Tuon uhrattavan 
yksilön mielestä ei todennäköisesti saavutettava etu ole hänen 
uhraamisensa arvoista, uhraajat ilmeisestikin ovat eri mieltä.
 

Muistutan, että esittämäni periaatteet, joita edellä arvioit, on 
kirjoitettu jo vuonna 1982, jolloin vasta luonnostelin ideoitani. 
Tämän jälkeen olen luonnollisesti kehittänyt teoriaa. Nykyisin en 
esimerkiksi enää käytä käsitettä "universaalit alkuperiaatteet" enkä 
yritä määritellä hyvää ja pahaa niiden perusteella.  Sen sijaan 
määritelen hyvän ja pahan tasa-arvon perusteella ja uskon, että näin 
määriteltynä päädytään yleismaailmalliseen, eri moraalifilosifioiden 
kanssa yhteneväiseen hyvän ja pahan ymmärtämiseen. Käytän tästä 
kansallisista poikkeavuuksista riisutusta oikeuskäsityksestä 
nimitystä universaali moraali. 
 

Mitä "kehitykseen" tulee, se sattaa joskus 
mennä rappionkin suuntaan. Esimerkiksi minä huomaan, että oltuani 
joitain vuosia poissa libertaarien keskuudesta, joistakin aiemmin 
järkevän tuntuisista on tullut fundamentalistisia lahkolaisia, 
toisia taas ei enää edes tunnistaisi libertaareiksi.
 

Yritän näillä keskusteluilla tuulettaa omia ummehtuneita 
rappiokäsityksiäni ja omaksua uusia raikkaita näkemyksiä. Oman 
ajatteluni suurin puute on ollut kritiikin puute. Ilman sitä tulee 
sokeaksi omille virheilleen ja pimeille kohdilleen omassa 
ajattelussaan. Muutaman umpisolmun nämä keskustelut ovatkin jo 
paljastaneet, ja olen joutunut näitä solmuja availemaan. Kaikki ei 
ole sentään vielä kaatunut, ja teoria on ollut paikkailtavissa.

En ole taipuvainen uskomaan yksilöiden "uhraamiseen" suuremman hyvän 
nimissä, ja haluaisinkin lukea muutamia esimerkkejä siitä, mitä nämä 
tapaukset voisivat olla.
 

Itselleni tulee ensimmäisenä mieleen esimerkki, että joku voidaan 
esim. asevelvollisuuden avulla pakottaa rintamalle kuolemaan, jotta 
"Isänmaan" vapaus säästyisi.
 

Uskon, että ihmisyksilön biologinen vietti tähtää geenien jatkumiseen 
ja siis omien jälkeläisten suojelemiseen. Isä joka hylkää perheensä 
ja lapsensa ja lähtee kauas rintamalle taistelemaan tuntemattomia 
ihmisiä vastaan jonkin keinotekoisen isänmaa-nimisen "yhteisedun" 
nimissä, toimii biologista viettiään ja velvollisuuttaan vastaan. 
Sen sijaan isä, joka yrittää pelastaa perheensä pakenemalla sen 
kanssa maasta, toimii niin kuin hänen pitääkin.  Elävä isä, vaikka 
pakolaisena vieraalla maalla, on lapsille hyödyllisempi kuin 
hautapaasi josssakin sankarihautausmaalla. 
 

Seuraavaksi libertaristi viittaa Mäki-lainauksessa olleeseen kohtaan,
jossa todetaan refleksinoamisen kostontarpeen olevan todiste
ihmisen biologisesta vietistä palauttaa järkkynyt valtatasapaino
ennalleen.
 

Koston ongelma on, että se voi aiheuttaa koston kierteen, jos 
kiistan molemmat osapuolet tuntevat kokeneensa vääryyttä. 
Siksi tarvitaan jokin ulkopuolinen sovitteluelin tai 
tuomioistuin, joka ratkaisee riidan, sekä väkivaltakoneisto 
(poliisi), joka panee päätöksen toimeen ja valvoo, että sitä 
noudatetaan. 
 

En ehdottanutkaan koston nostamista joksikin virallisesti tunnustuksi 
oikeusperiaatteeksi. Totesin vain ihmisen taipumuksen kostaa asioita 
olevan osoitus siitä, että hänen mielessään on refleksinomainen 
taipumus tai vaisto yrittää palauttaa järkkynyt valtatasapaino 
ennalleen. Uskon, että kyse on ikiaikaisen valtataistelun ja 
olemassaolon taistelun jättämästä perinnöllisestä jäljestä ihmisen 
luonteeseen. Joka ei taistellut lihapaloista ja torjunut hyökkäystä 
tuskin menestyi lisääntymistaistelussa. Nykyihmiset eivät ole 
geeneiltään häviäjien ja alistujien jälkeläisiä vaan voittajien.
 

Mäki-lainauksessa ollut viittaus poliisitoimen korvaamisesta
"kansanpuolustamisella" käänsi keskustelun jälleen 
poliisiin, vaikka X-puolueen edustaja olisi jo
halunnut jättää koko vastenmielisen aiheen. 

Libertaristi epäilee, ettei tavallisesta kansalaisesta olisi
poliisiksi, sillä hänellä ei olisi riittävää ampumataitoa. 
X-puolueen edustaja kommentoi kysymällä kuinka monesti
kymmenessä vuodessa keskivertopoliisi joutuu ampumaan 
- muualla kuin ampumaradalla. Keskustelu jatkuu.
 

Ja on muitakin taitoja, joita kansanpuolustajat tarvitsevat 
pidätystilanteissa ja muuten kentällä toimiessaan, joita ei ehkä opi 
lyhyen koulutusjakson aikana. Toisaalta, jos rikolliset ovat itse 
saaneet saman koulutuksen, he osaavat ehkä paremmin välttää 
poliisiotteita ja muita kikkoja, joita kansanpuolustajien tulisi 
käyttää heitä vastaan.
 

Olen miettinyt itsekin tätä asiaa ja taipunut siihen ajatukseen, että 
tiettyihin erikoistehtäviin kuten rynnäkköihin rikollisten 
majapaikkoihin, vaarallisiin pidätystilanteisiin jne. voitaisiin 
käyttää alan ammattilaisia.  Heille annettaisiin kuitenkin valtuudet 
vain yhtä tehtävää varten kerrallaan.  Kaikille avoin poliisitoimi ei 
sitä paitsi poistaisi sitä mahdollisuutta, etteikö alalle saattaisi 
olla kokeneitakin henkilöitä - jos henkilökunnan vaihtuvuus ei olisi 
kovin suurta.

Avoimen poliisitoimen vaatimiseni perustuu siihen, että en voi tasa-
arvon näkökulmasta hyväksyä tilannetta, jossa poliisius ei ole 
pelkästään ammatti vaan siitä on tullut etuoikeutettu 
yhteiskuntaluokka, joka vaalii etujaan ja pyrkii lisäämään valtaansa. 
Mahtavine valtuuksineen ja etuoikeuksineen poliisit ovat kuin 
kaikkivaltiaita jumalia. Tällaisen etuoikeutetun luokan olemassaolo 
on ällöttävää. 

Jo se olisi parannus nykytilanteeseen, jos poliisi olisi poliisi vain 
työaikanaan, ja hänen valtuutensa loppuisivat, kun työpäivä 
päättyisi.  Työajan ulkopuolella hänellä ei olisi mitään oikeuksia,
joita muillakaan ihmisillä ei olisi.  Tämä vähentäisi poliisiuden 
luokkaluonnetta.
 

Tuo on ehkä hiukan liioittelua, mutta tokihan etuoikeuksia (voisitko 
mainita muutaman esimerkin?) voidaan karsia, jos tarpeellista.
 

En mielellään kirjoita poliisiaihesta, sillä en halua profiloitua 
pelkäksi poliisinvastustajaksi tällä palstalla.  Karsittavista 
oikeuksista totean vain lyhyesti:  Kaikki.

Sitä mukaa kun väestö valuu kaupunkeihin ja maaseutu tyhjenee myös 
maan "poliisiutuminen" syvenee.  Eräänä syynä tähän on kaupunkilaisen 
ajattelumallin tuleminen hallitsevaksi ajattelumalliksi. 

Vastakohtana perinteiselle maaseudun tilalle ja vapaudelle, kaupunki 
on pikkutarkkojen sääntöjen ja kieltojen ahdas maa, jossa lapset jo 
pienestä pitäen opetetaan tottelemaan määräyksiä ja jossa poliisi on 
kaikkialla.  Sääntöihin sisäistäminen alkaa jo kerrostaloasunnoista 
(ei saa meluta) ja jatkuu rappukäytäviin (asukkaan on huolehdittava 
läpäläpä...) ja edelleen kadulle (kielto, kielto, kielto, valvonta, 
rikesakko, sakko, pidätys). Se, kun poliisi raahaa ihmisiä 
poliisiautoon, tai lappuliisa kirjoittaa autolijalle sakkojaan, on 
kaupunkilaislapselle jokapäiväinen näky. Ei ole ihme, ettei 
tällaisessa suuressa "avovankilassa" kasvanut kykene näkemään 
poliisivaltiota ympärillään.

Oletan, että suurin osa vapausfoorumille kirjoittajista on 
taustaltaan ja ajatusmaailmaltaan kaupunkilaisia.
 
 
 

Keskustelu jatkuu osassa 6.

(Joko kyllästyttää?)