Politiikan kokonaisteoria
 
 

Tämän teorian tarkoituksena on yhdistää muutamia yhteiskunnallisen tutkimuksen ja käyttäytymistieteiden käsittelemiä alueita yhden teoreettisen viitekehyksen sisään.
 

1. Miksi me olemme sellaisia kuin olemme?

Nykyisen tieteenkäsityksen mukaan ihmislaji on kehittynyt tämänhetkiseen muotoonsa vuosimiljoonia kestäneen evoluution tuloksena. Ihmisluonteen peruspiirteet ovat tämän kehityksen tulosta siinä missä ihmisen ulkoiset piirteetkin. Aivan kuten muihinkin lajeihin kuuluvilla, evoluutio on vahvistanut myös ihmisyksilöissä niitä piirteitä, jotka parhaiten soveltuvat vallitseviin ja muuttuviin olosuhteisiin. Kaikilla elävillä olennoilla on kolme perustarvetta, joista jokaisen on toteuduttava, jotta laji säilysi. Kaikkien elävien olentojen on on saatava ravintoa, säilyttävä hengissä riittävän pitkään ja tuotettava lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Ihmisen evoluutiota ja ominaisuuksia on tarkasteltava näiden tarpeiden valossa.

Kaikki ne yhteiset ominaisuudet, jotka ihmislajiin kuuluvilla tällä hetkellä on, on testattu vuosimiljoonaisessa olemassaolon taistelussa, eivätkä näin vaativaa testiä läpäise lajille tuhoisat ominaisuudet. Sellaisetkin ominaisuudet, jotka tällä hetkellä näyttävät turhilta tai jopa haitallisilta, ovat todennäköisesti olleet elintärkeitä jonakin muuna aikana. On muistettava, että evoluutio on hidas prosessi, ja nykyiset ominaisuutemme ovat tulosta aivan toisenlaisesta elämänmuodosta kuin missä nyt elämme. Ei siis toteudu aivan lähiaikoina esimerkiksi se 50-luvulla esitetty ennustus, jonka mukaan amerikkalaisilta autoilijoilta surkastuu ennen pitkää vasen jalka, koska heidän ei tarvitse käyttää sitä ajaessaan automaattivaihteisilla autoillaan.

Kun haluamme tietää, miksi jokin ihmisen ominaisuus on olemassa, saamme itse asiassa helpon patenttivastauksen kysymykseemme miettimällä, mihin miljoona vuotta sitten elänyt esi-isämme olisi ominaisuutta tarvinnut.

Miksi me ihmiset pyrimme esimerkiksi saamaan rahaa ja rikkautta? Siksi, että se esi-isämme, joka ei halunnut menestyä ja olla parempi tai vähintään yhtä hyvä kuin muut, joutui hyljeksityn surkimuksen asemaan, eikä saanut aviopuolisoa eikä ehkä kunnollista ravintoakaan eikä näin ollen pystynyt siirtämään geenejään jälkipolville - eikä hän siis olekaan meidän esi-isämme. Me sen sijaan olemme niiden esi-isiemme jälkeläisiä, jotka tappelivat lihapaloista, valloittivat elinvoimaisen puolison itselleen ja kasvattivat suuren parven jälkeläisiä geenejään jatkamaan.

Miksi me ihmiset, aivan pienet lapsetkin, suutumme ja haluamme vaistomaisesti kostaa, jos joku loukkaa meitä? Aivan samasta syystä minkä vuoksi haluamme rahaa ja rikkautta. Esi-isämme, joka ei ei välittömästi reagoinut, kun lajikumppani hyökkäsi hänen kimppuunsa ja nappasi häneltä lihapalan tai puolison, vajosi pian kakkosluokkaan eikä todennäköisesti pystynyt jatkamaan geenejään. Hän ei siis voikaan olla esi-isämme. Me olemme niiden muinaisten esi-isiemme jälkeläisiä, jotka taistelivat paikkansa ykkösluokkaan.

Miksi monet ihmiset kärsivät mustasukkaisuudesta ja syyllistyvät jopa tappoon lääkitäkseen loukattua tunnetilanssa? Siksi, että ne esi-isämme, jotka eivät aktiivisesti taistelleet puolisoistaan, todennäköisesti pääsivät muita harvemmin jatkamaan geenejään, ja me siis tuskin olemme saaneet kovin vahvaa sukuperintöä heiltä. Suurin osa perimästämme tuleekin niiltä esi-isiltämme, jotka kokivat mustasukkaisuutta ja taistelivat kaikin voimin ja täydellä raivolla puolisostaan.

Miksi niin monet ihmiset kärsivät huonosta itsetunnosta? Siksi, että ne esi-isämme, jotka eivät koskaan kärsineet huonosta itsetunnosta, eivät todennäköisesti olleet älykkäitä ja eteenpäin pyrkiviä yksilöitä vaan joko tyhmiä ja itseensä tyytyväisiä uhoajia tai passiivisia alistujia. Eivätkä tuollaiset tyypit ole eturivissä geenien jatkamistaistelussa.

Miksi miehiä yleisesti pidetään teknisiltä taidoiltaan keskimäärin parempina mutta ihmissuhdetaidoiltaan heikompina kuin naisia? Miksi miehet vaistoavat sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluvan näkymättömän viestinnän yleensä huonommin kuin naiset? Miksi miehet toimivat konfliktitilanteissa avoimesti ja usein peittelemättömän väkivaltaisesti, mutta naiset sen sijaan juonittelevat vastustajiensa selän takana ja käyttävät epäsuoria keinoja näiden pään menoksi? Miten miljoonan vuoden takaisilla olosuhteilla voitaisiin selittää nämä luonne-erot? Jokainen voi miettiä itse vastausta näihin kysymyksiin. Eräs vastaus voisi kuitenkin olla seuraava:

Miljoonien vuosien ajanjaksona toimineissa metsästäjä-keräilijä -yhteisöissä miehet harjoitttivat avointa voiman käyttöä osallistumalla metsästykseen ja kehittivät siinä samalla teknisiä taitojaan. Miehen asema yhteisössä perustui hänen voimaansa, älyynsä ja taitoihinsa ja se ratkaistiin tarvittaessa avoimesti taistelemalla. Naiset taas pysyttelivät ainakin osan ajasta keskenään kotileireissä ja huolehtivat siellä jälkeläisistään. Naistenkin kesken vallitsi kilpailuasetelma elämisen perusehdoista kuten ravinnosta ja puolisoista. Naiset eivät kuitenkaan voineet ratkaista paremmuuttaan pelkän väkivallan avulla, sillä tappeleminen olisi vaarantanut syntymättömien ja vastasyntyneiden lasten hengen - eivätkä miehetkääl;n tästä syystä olisi ehkä sietäneet naisten tappelua. Leirielämässä naiset elivät tiiviimmässä kanssakäymisessä toistensa kanssa kuin metsissä samoilevat miehet, jotka saattoivat ajaa saalista toisistaan erillään. Naisten välineiksi saavuttaa arvostettu asema yhteisössä jäivät naiselliset keinot eli liittoutuminen ja salajuonittelu. Tällaisissa olosuhteissa naiset oppivat havaitsemaan muiden eleissä ja ilmapiirissä hienovaraisia seikkoja, jotka jäivät miehiltä täysin huomaamatta. Heidän tunneälynsä ja ihmissuhdetaitonsa kehittyivät paremmiksi kuin miehillä.

Nykyajan psykologit ja muut asiantuntijat puhuvat joskus ihmisen "primitiivisistä" tunteista tarkoittaen juuri edellä mainittuja raivoisan vihastumisen ja kostonhalun elementtejä. Näitä primitiivisiä tunteita pidetään monesti jotenkin sivistymättöminä ja tuomittavina, sillä ne edustavat tavallaan ihmisen eläimellistä puolta. Koska ihmisen ajatellaan olevan eläinten yläpuolella, hänen pitäisi pystyä hillitsemään eläimellinen puolensa ja "käsittelemään" vihansa muulla tavalla kuin hyökkäämällä raivon vallassa häntä loukanneen ihmisen kimppuun. Monet tietävät, että tämä ei ole aina helppoa. Avoin viha ja väkivalta kätketään usein hienostuneemman naamion sisään. Sen sijaan, että mentäisiin iskemän nyrkillä vihamiestä päin naamaa - häntä ammutaan risteilyohjuksella.
 

2. Mihin meidän moraalimme perustuu

Onko moraalikin biologian tuotetta? Mihin esi-isämme sitä olisi tarvinnut? Eikö hän olisi voinut jatkaa geenejään ilman moraaliakin?

Moraali määrittyy yleensä suhteessa muihin lajin jäseniin, ja tässäkin asiassa on taustalla geenien jatkamisen tarve. Koska omaan lajiin kuuluvien silmitön tappaminen ei yleensä edistä geenien jatkumista, sitä vältetään. Muutamilla lajeilla se voi kuitenkin edistää geenien jatkumista, ja tällöin strategia on toinen; jos yksilön varttuminen lisääntyymiskykyiseen ikään sitä edellyttää, ruokalistalle voidaan ottaa myös omia nuorempia lajitovereita. Näin suurpiirteinen ruokavalio on mm. joillakin kaloilla, mutta ne tuottavat niin suuren määrän jälkeläisiä, että niissä on varaa hävikkiin. Lajin ikäpyramidi on sen mallinen, että on geneettisesti järkevää hyödyntää alempien tasojen yksilöitä ylempien tasojen ravintona. Evoluutio on todennäköisesti säätänyt lajin sisäisen kannibalismin asteen matemaattisen tarkasti optimitasolle, aivan samalla tavalla kuin se on säätänyt tuon tason monien maalla elävien ja hitaasti lisääntyvien lajien kohdalla arvoon nolla.

Onko ihmisen moraalikin siis pelkkää matematiikkaa? On tai ei, niin ainakin sen taustalta löytyy matemaattisia lainalaisuuksia. Ihmisen kaltainen hitaasti lisääntyvä laji, jonka jäsenet tuhoaisivat silmittömästi toisiaan joka kerran tavatessaan, jatkaisi todennäköisesti geenejään huonommin kuin laji, jonka jäsenet eivät tuhoa toisiaan vain turvautuvat toisiinsa ja auttavat toisiaan. Tällaisia "sosiaalisia" lajeja ovat ihmisen lisäksi mm. hänen lähisukulaisensa apinat, joiden sosiaaliset suhteet muistuttavat hämmästyttävän paljon ihmisten välisiä suhteita. Ihminen ja apinat eivät edusta sosiaalisuudessa mitään äärimmäistä huippua, vaan joillakin lajeilla, esimerkiksi muurahaisilla ja mehiläisillä, yhteistoiminta on kehittynyt paljon pitemmälle, niin että yhteisö toimii kuin yksien aivojen ohjaama kone ilman merkittävää yksilöllisyyttä. Se, miksi ihmisistä on tullut juuri niin sosiaalisia ja moraalisia kuin mitä he ovat, on monen eri tekijän summa, jossa osatekijöinä ovat ihmisen fyysiset ominaisuudet, ympäristötekijät ja lisääntymisstrategia - matematiikkaa siis.

Miksi moraalimme määrittelee toisen ihmisen tappamisen ja vahingoittamisen yleensä pahaksi asiaksi? Siksi, että ne esi-isämme, jotka pelkästään hakkasivat ja murhasivat toisiaan, tuskin kykenivät muodostamaan elinkelpoisia sosiaalisia yhteisöjä. Yhteisöjen ulkopuolella eläessään he taas eivät kyenneet jatkamaan geenejään niin tehokkaasti kuin yhteisöissä asuvat - ja tämän vuoksi meidän geeneistämme suurin osa on peräisin yhteisöissä asuneilta, ja siksi geeneissämme siis on sisäänrakennettuna avain tiettyyn yhteiselämään sopeutuvaan moraalikoodiin. Se, että ihmiset moraalistaan huolimatta vahingoittavat ja tappavat toisiaan, on seurausta aiemmin mainitusta taisteluhalustamme, joka on kehittynyt yhteisöjen sisällä käydystä kilpailusta päästä jatkamaan geenejä. Ihmisen geeniperimässä vaikuttaa siis kaksi toisilleen ristiriitaista piirrettä: pyrkimys taata oma asema suhteessa muihin lajin jäseniin ja toisaalta pyrkimys säilyttää nuo suhteet. Siksi me sodimme ja sovimme.
 

4. Universaali moraali

Vaikka eri kansojen arvoissa ja moraalissa näyttää olevan huomattavia eroja, niissä on kuitenkin yhteinen perusta. Kaikki moraaliarvot tähtäävät yhteisön säilymiseen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoon, ja näin ollen niihin sisältyy muodossa tai toisessa ajatus siitä, että muiden yhteisön jäsenten vahingoittaminen ei ole hyväksyttävää. On makuasia, missä määrin ihmisen tietoisuudella katsotaan olevan vaikutusta hänen moraaliinsa. Voidaan ajatella, että ihminen tietoisena olentona tajuaa, että asiat, jotka hänestä itsestään tuntuvat pahoilta, tuntuvat myös muista pahoilta, jos hän tekee niitä heille. Siksihän paha yleensä kostetaan pahalla ja hyvä palkitaan hyvällä. Voidaan toisaalta myös olettaa, että vaikka ihmisen tietoisuus olisi alkeellisen eläimen tasolla, evoluutio olisi todennäköisesti järjestänyt asiat niin, että hän automaattisesti noudattaisi tiettyä "moraalia" oman lajinsa muita yksilöitä kohtaan.

Kun puhutaan "viidakon laeista", tarkoitetaan yleensä tilaa, jossa mitään moraaliarvoja ei ole, ja vallitsee pelkästään vahvimman oikeus. Meidän omissa yhteisöissämme on voimassa viidakon laki siinä kuin viidakossakin. Meilläkin vahvempi alistaa heikomman, vaikkakin se tapahtuu sivistyksen hiomien sääntöjen mukaan. Viidakossa säännöt ovat väljemmät, mutta periaate on sama. Siellä ei ole lakeja tai poliiseja, ja ainoastaan luonnolla on lopullinen oikeus rankaista sääntöjen rikkojia.

Vuosikymmeniä kestänyt simpanssilaumojen tarkkailu on osoittanut, että simpanssien sosiaalinen järjestelmä eroaa hämmästyttävän vähän ihmisten järjestelmästä. Simpanssit eivät harjoita pelkkää väkivaltaa toisiaan kohtaan, niinkuin "viidakon lakien" mukaan voisi kuvitella, vaan ne osoittavat myös hellyyttä ja huolenpitoa toisilleen. Ne kokevat niin surua kuin iloakin, ja niiden sukulaissuhteet kestävät läpi elämän. Ne solmivat ystävyyssuhteita, liittoutuvat, juonittelevat ja taistelevat vallasta. Ne harjoittavat yhteistyötä ja jakavat yhteistyön hedelmät tiettyjen sääntöjen mukaan. Ne sotivat keskenään ja - niinkuin kehittyneemmät serkkunsa - sodissa joskus myös tappavat toisiaan. Evoluutio on kehittänyt niille täydellisen moraalijärjestelmän - aivan kuten ihmisillekin.

Universaalin moraalin olemassaolo pyritään yleensä kieltämään, sillä sen tunnustamisella olisi kiusallisia vaikutuksia järjestelmien toimintaan. Poliittisten johtajien arvovalta kärsisi kolauksen, jos he joutuisivat myöntämään, että heidänkin vallallaan on luontaiset rajansa: jokin näkymätön järjestelmä, jonka asettamia sääntöjä he eivät saa rikkoa. Tällainen järjestelmänä pidettiin pitkään kristinuskoa.

Niinä vuosisatoina, jolloin kristinusko oli länsimaisten yhteiskuntien moraalisena ohjeena, poliittiset johtajat kehittivät omat strategiansa sen rajoitteista selviämiseen. Se oli helppoa, sillä heillä oli käytettävissää Apostoli Paavalin kirjoittamaksi mainittu Roomalaiskirje, jossa apostoli julisti maalliset vallanpitäjät Jumalan edustajiksi. Vaikka missään muualla uskonnollisissa teksteissä ei näin radikaalia väitettä ollut, ja vaikka niin Paavali kuten itse Jeesus Kristuskin oli joutunut hankaluuksiin maallisen esivallan kanssa ja lopulta sen murhaamaksi, Roomalaiskirjeen esivaltajulistus kelpasi paremman puutteessa vallanpitäjille. Se teki kuninkaista maanpäällisiä jumalia, jotka toteuttivat taivaallisen Jumalan tahtoa. Eikä tätä tahtoa käynyt epäileminen.

1900-luvun kuluessa kristinuskon käyttökelpoisuus maallisen vallan pönkittäjänä väheni, joten poliitikot joutuivat keksimään muita perusteita vallalleen. Eräs peruste oli demokratia. Sen valossa vallanpitäjät olivat oikeutettuja tekemään lähes mitä tahansa, sillä hehän toteuttivat vain "kansan tahtoa".

Myöskään demokratian kannattajien ei ole muodikasta tunnustaa mitään "universaalia moraalia", kun kerran hankalasta "jumalan tahdostakin" on päästy politiikassa eroon. Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden assistentti Liisa Nieminen pelkistää asian seuraavasti kirjassa "Kansainväliset ihmisoikeudet" (Lakimiesliiton Kustannus, Mänttä 1987):

"Ihmis- ja perusoikeuksien sisältö on siis vaihdellut eri aikoina, eikä ole tarkoituksenmukaistakaan pyrkiä etsimään yhtä oikeaa määritelmää. Yleisesti voidaan sanoa, että ne ovat sellaisia oikeuksia, joille kulloinkin on haluttu antaa muita suurempi pysyvyys. Voidaan sanoa, että ne ilmaisevat yhteiskunnan perusarvoja, joiden varaan muukin lainsäädäntö on rakennettava. Tätä ylemmyydenasteisuutta on perusteltu eri aikoina eri tavoin. Toisinaan on katsottu, että on olemassa ikuisia, luonnollisia oikeuksia, jota siis rajoittavat lainsäätäjän valtaa. Vallitseva käsitys tällä hetkellä on kuitenkin, että ylemmänasteisuus perustuu ainoastaan siihen, että lainsäätäjä on katsonut jotkin oikeudet niin tärkeiksi, että hän on kohottanut ne tavallisia lakeja vaikeammin muutettavissa olevaan perustuslakiin. Koska ei siis voida esittää yhtä ylihistoriallista ihmisoikeus- tai perusoikeusmääritelmää, on myös vaikea osoittaa tiettyä ajankohtaa, jolloin niiden historia olisi alkanut."

Jos Liisa Nieminen on oikeassa, ja ihmisoikeuksilla ei todellakaan ole mitään universaalia perustaa, vaan ne ovat vain jotain, jonka lainsäätäjä on katsonut muita tärkeämmiksi, silloin Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton ihmisoikeudet olivat aivan yhtä arvokkaita kuin meidän ihmisoikeutemme. Ilmaisivathan nekin yhteiskuntansa perusarvoja.

Vaikka Liisa Nieminen väittää, että ei voida esittää yhtä ylihistoriallista ihmisoikeusmääritelmää, tässä sellainen kuitenkin esitetään - jos nimittäin universaalin moraalin ajatusta voidaan pitää ihmisoikeusmääritelmänä.

Tiedemaailmaa on kautta aikojen kiinnoistanut kysymys, mikä osa ihmisen persoonassa on geenien ja luontaisten viettien aikaansaannosta ja mikä osa opetuksen ja kulttuurin tuotetta. Eettiset syyt ovat estäneet tekemästä laajamittaisia kokeita, joissa osa lapsista kasvatettaisiin täysin eristyksessä kulttuurista ja opetuksesta ja heitä verrattaisiin myöhemmin kulttuurin piirissä kasvaneisiin lapsiin. Jotakin satunnaisia havaintoja tällaisista "kaspereista" tai muista metsissä kasvaneista lapsista on kuitenkin saatu, ja tällöin on todettu, että omissa oloissaan kasvaneilta lapsilta puuttuu kokonaan puhekieli, eivätkä he mahdollisesti sitä enää pysty oppimaan tietyn kehitysvaiheen ohitettuaan.

Metsässä kasvava lapsikaan ei ole aivan täydellisessä kulttuurityhjiössä, vaan hän on jonkinlaisen "kultuurin" vaikutuksen alainen, ja tässä kulttuurissa eläessään hän oppii varomaan ja pelkäämään uhkaavia asioita sekä haluamaan ja etsimään myönteisiksi kokemiaan asioita. Ehkä hän pystyy kokemaan myös jonkinlaista surua ja mielihyvää.

Olivatpa ihmisen tai eläimen geenit millaiset tahansa, kasvatuksen vaikutusta heidän persoonallisuuteensa ei voi kiistää. Kasvatuksen voimalla useimmat villileläimetkin pystytään kesyttämään tavoiltaan aivan toisenlaisiksi kuin niiden metsissä elävät serkut.

Huolimatta kasvatuksen ja kulttuurin vaikutuksista ihmisellä on joukko perinnöllisiä ominaisuuksia, jotka vaikuttavat hänen käyttäytymiseensä. Tuskin minkäänlainen irrottautuminen kulttuurista tekee mieleltään normaalista ihmisestä olentoa, joka ei tietäisi, mitä on pelko, mitä on viha, mitä on mielihyvä, mitä on seksuaalinen kiinnostus, mitä on nälkä, mitä on väsymys. Nämä ovat kaikille olennoille yhteisiä ominaisuuksia, joita ei tarvitse opettaa - vai kuka on opettanut pienen koiranpennun tai kissanpojan osoittamaan tyytyväisyyttä, kun ihminen hellii sitä?

Nuo muutamat edellä mainitut perusominaisuudet riittävät aineksiksi universaalin moraalin muodostumiselle.
 

5. Keinotekoinen moraali

Universaali moraali ei oikeastaan missään vaikuta sellaisenaan, sillä sen päälle on rakennettu yhteiskuntien virallinen, keinotekoinen moraali.

Universaali moraali on syntynyt miljoonien vuosien aikana. Ihmiskunnan elinolosuhteissa ei tuona aikana tapahtunut mitään kovin suuria muutoksia. Ihmiset vaeltelivat apinalaumoinen tavoin pienryhmissä keräillen ja metsästäen ravintoa. Universaali moraali toimi noissa olosuhteissa ilmeisen hyvin, eivätkä ihmiset tarvinneet kirjoitettuja lakeja tai aseistettuja poliiseja. Nykyihmisesten on ehkä vaikea kuvitella tällaista "laittomuutta". Heidät on opetettu ajattelemaan, että tuollaisissa olosuhteissa vallitsee täydellinen kaaos, ja murhaajat saavat vapaasti tehdä julmuuksiaan.

Oletetaanpa, että nykyinen yhteiskuntajärjestelmä romahtaisi ja ihmiset jäisivät elämään ilman lakeja ja virkavaltaa. Mitä tapahtuisi, jos joku ihminen alkaisi kiduttaa ja tappaa pikkulapsia? Katsoisiko muu yhteisö hänen tekojaan rauhallisena sivusta ja valittaisi, että asialle ei voida mitään, koska ei ole lakeja eikä poliiseja? Tuskinpa vain. Todennäköisempää on, että murhaamisesta järkyttyneet kansalaiset kokoaisivat keskuudestaan joukon vahvoja miehiä, jotka menisivät murhaajan luo ja tuhoaisivat hänet. Näin toteutettaisiin luonnonoikeutta, ja tällainen on todennäköisesti ollut periaate myös kaukaisina aikoina.

Universaali moraalimme on peräisin esihistorialliselta ajalta. Tuossa erittäin pitkässä ajanjaksossa ja nykyajassa on muutamia ratkaisevia eroja. Metsästäjä-keräilijä ihmiset elivät pienryhmissä, joiden jäsenet olivat tuttuja keskenään. Nykyihmiset elävät valtioissa, joiden jäsenistä suurin osa on vieraita toisilleen. Metsästäjä-keräilijä ihmiset eivät olleet sidottuja yhteen asuinpaikkaan, ja he voivat jättää ryhmän, jos joku sen jäsenistä alkoi käydä liian hankalaksi. Nykyihmiset voivat poistua valtiojärjestelmistä vain toisiin valtiojärjestelmiin, ja he ovat sidottuja koteihinsa, työpaikkoihinsa ja omaisuuteensa, niin että järjestelmästä irtautuminen on vaikeaa. He ovat helppoja uhreja valtion suojissa toimiville alistajille. Metsästäjä-keräilijäyhteisöjen sisäinen vallankäyttö oli persoonallista, ja sellaisessa on yleensä tilaa sovittelulle ja neuvottelulle. Nyky-yhteiskuntien valtaa käyttää kasvoton koneisto, joka ei anna armoa eikä neuvottele.

Universaali moraali on syntynyt tilanteessa, jossa yhteisöt olivat liikkuvia ja pieniä, eikä niissä tästä syystä voinut olla merkittävää taloudellista tai poliittista eriarvoisuutta. Ne eivät olleet täydellisen tasa-arvoisia, sillä aina kun on olemassa yksilöitä, syntyy kilpailua ja keskinäistä taistelua, ja niissä on häviäjänsä ja voittajansa. Metsästäjä-keräilijäyhteisöt eivät olleet mitään idyllisiä paratiisisaarekkeita, sillä ihmisissä on aina pahoja yksilöitä, jotka tyrannisoivat lähimpiään ja pyrkivät käyttämään valtaa heitä kohtaan. Pienestä koostaan ja ulkoisista rajoituksistaan johtuen metsästäjä-keräilijäyhteisöt kuitenkin mitä ilmeisemmin olivat suhteellisen tasa-arvoisia. Yhteisöjen jäsenet eivät kestäneet mitä tahansa tyranniaa, vaan yhteisö todennäköisesti hajosi, jos joku siinä elävä käyttäytyi kohtuuttoman huonosti muita kohtaan, eikä häntä saatu kuriin. Nyky-yhteiskunnat eivät voi hajota, koska asukkaat on sidottu asuinpaikkaansa. Niinpä nykyisten yhteisöjen vallanhimoiset yksilöt voivat rauhassa kehittää alistamisen ja hallitsemisen mittoihin, jota metsästäjä-keräilijäyhteisöissä ei oltaisi alkuunkaan siedetty.

Suhteellisen tasa-arvon ja yhteiskunnattomuuden tilassa syntyneen universaalin moraalin geeneissään kantavien ihmisten on vaikeaa elää alistamisen ja pakottamisen yhteiskunnissa, josta ei ole mahdollisuutta paeta. Tämän vuoksi näiden yhteiskuntien alistava luokka on kehittänyt vuosituhansien kuluessa uuden keinotekoisen moraalin, jolla pyritään tukahduttamaan alkuperäisen moraalin vaikutukset. Tätä uutta eriarvoisuuden moraalia pakosyötetään kansalaisille lapsuudesta alkaen, ja tulokset varmistetaan aseilla ja väkivallalla.

Joku voi olla sitä mieltä, että kaikki mitä edellä on kirjoitettu, on hölynpölyä, eikä ole laisinkaan olemassa mitään universaalia moraalia. Häneltä pitänee kysyä, miksi evoluutio olisi kehittänyt vain ihmisten ulkoisia ominaisuuksia mutta ei hänen geneettistä luonnettaan. Onhan periytyvä luonne aivan yhtä tärkeä varuste olemassaolon taistelussa kuin perityvät fyysiset ominaisuudet. Jos lintu luulisi olevansa kala, se tuskin selviäisi elossa montakaan päivää. Jos antiloopin vasa ei vaistomaisesti heti syntymän jälkeen nousisi jaloilleen ja alkaisi imeä maitoa emostaan, sekään ei selviäisi. Jos leijona ei tajuaisi olla peto, se ei saisi ravintoa ja se kuolisi nälkään. Jos simpanssit menettäisivät kiinnostuksensa laumaelämään, niiden kanta alkaisi ennen pitkää huveta ja ne kuolisivat vähitellen sukupuuttoon. Jos hiirellä olisi leijonan luonne, se ei valloittaisi maailmaa vaan joutuisi ennen pitkää ketun ruokapöytään. Jos ihminen ei tajuaisi hypätä aamulla bussiin ja ajaa töihin, hän ei saisi palkkaa ja...

Ei! Nykyihmistä ei voi suoraan verrata villieläimiin, sillä hän on suhteellisen lyhyessä ajassa muovannut elinympäristönsä aivan toisenlaiseksi kuin mikä se oli sinä valtavan pitkänä aikana, jolloin hänen geneettinen perimänsä ja vaistonsa muotoituivat. Ihminen on ainoa eläin, joka elää ominaisuuksiinsa nähden "väärässä" ympäristössä. Kotieläimiksi kesytetyt koirat ja kissat ja hevosetkin elävät, mutta myöskään niiden alkuperäiset vaistot eivät ole vielä niin paljon muuttuneet kuin usein luullaan. Aivan helpolla ne eivät tule toimeen luonnossa, mutta sopivissa olosuhteissa kissasta voi tulla saalistava villipeto, koira voi liittyä susilaumaan ja hevonen voi muuttua villihevoseksi.

Eläinten siirrot alueilta toisille tarjoavat yhden esimerkin geneettisen luonteen vaikutuksista. Siirretyille eläimille, olivatpa ne majavia, peuroja, villihevosia, minkkejä, susia... mitä tahansa, ei tarvitse erikseen opettaa, miten niiden tulee järjestä sosiaaliset suhteensa. Vaikka eläimet otettaisiin alkuperäisestä ympäristöstä aivan pieninä ja siirrettäisiin täysin uuteen ja outoon ympäristöön, ne järjestäytyvät ennemmin tai myöhemmin samalla tavalla kuin niiden vanhemmat ja esivanhemmat järjestäytyivät alkuperäisessä ympäristössä. Eläimet, joilla on laumaeläimen geenit, alkavat elää laumoissa, eläimet, joilla on padonrakentamisen geenit, alkavat rakentaa patoja, eläimet, joiden laji rakentaa risupesiä, alkaisivat rakentaa risupesiä jne. Jos uusi ympäristö olisi ratkaisevasti erilainen kuin vanha, se tietysti pakottaisi eläimet kehittämään uusia sovellutuksia geenien ohjamaan käyttäytymiseen, mutta geenitasolla käyttäytymisen muuttumiseen kuluisi hyvin pitkä aika.

Ihmislapsia ei ole ilmeisesti koskaan siirretty uuteen ympäristöön ilman opettajia ja opetettuja tapoja, joten ei ole käytännön kokemusta siitä, miten ihmiset luonnostaan järjestäytyisivät. On kuitenkin todennäköistä, että jos joukko lapsia vietäisiin autiolle saarelle ilman mitään kulttuuria ja moraalia ja tietoa siitä, miten heidän tulee järjestäytyä, he kuitenkin ajan mittaan järjestäytyisivät samalla tavalla kuin ihmiset muuallakin. Tuhannen vuoden kuluessa he olisivat muodostaneet yhteiskuntia ja luoneet omat eettiset sääntönsä ja moraalikäsityksensä, jotka todennäköisesti olisivat pääpiirteittäin samanlaisia kuin muualla elävillä ihmisillä. Kolme kaikille lajeille yhteistä perustarvetta: ravinnon saaminen, hengissä säilyminen ja lisääntyminen, johtaisivat ihmiset järjestäytymään tavalla, jossa nämä tavoitteet - ihmisten fyysiset ominaisuudet ja niistä johtuvat edut ja haitat huomioon ottaen - toteutuisivat mahdollisimman tehokkaasti. Ei moraali ole perusteiltaan tämän kummempaa.

Sanovatpa epäilijät mitä tahansa, heidän on hyvin vaikea tieteellisin perustein kiistää sitä, etteikö evoluutio, samalla kuin se on muokannut yhden apinalajin muita älykkäämmäksi ja rohkaissut sitä nousemaan kahdelle jalalle, olisi muokannut myös tälle apinalajille hänen elämänmuotoonsa soveltuvan universaalin moraalin.
 

6. Nykyisten järjestelmien ideologinen perusta

Nykyisten järjestelmien ideologisena päätehtävänä on vallitsevan eriarvoisuuden oikeuttaminen ja alunperin pienryhmille soveltuvan sosiaalisen käyttäytymisen muokkaaminen toisilleen tuntemattomien ihmisten muodostamien suurten yhteisöjen tarpeisiin. Tässä työssä ne katsovat oikeudekseen käyttää kaikkia mahdollisia menetelmiä aina äärimmäiseen väkivaltaan asti.

Nykyisillä poliittisilla järjestelmillä ei oikeastaan ole mitään ideologista perustaa.
 

Freedom X-press kustantajan lausunto:

Petteri Nuuttimaan uusimman "kirjan" käsikirjoitus päättyy toistaiseksi tähän. Tekijä ei ole vielä päättänyt, jatkaako hän teostaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti loppuun asti vai keskittyykö hän muihin projekteihin ja jättää tämän tekstin yksittäiseksi artikkeliksi.  X-puolue seuraa kiinnostuneena asiaa.

X-puolueen pääsivulle

X-puolueen arkistosivulle